Viikko Suomi-Neidon käsivarressa Osa 1

Kauan odotettu Lapin reissu lähestyi. Viime kesänä heräsi idea Jeren kanssa, että kun hän vaan autokortin saa niin matka jonnekkin päin Lappia odottaa. Vuoden päivät suunniteltiin ja päädyimme lähtemään Kilpisjärven kautta Norjan puolelle vaeltamaan ja kalastamaan. Matka vihdoin lähestyi ja Partioaitasta ostimme viimeisimmät päivitykset kuivamuonavarastoon. Kaikki oli valmista, enään vain pitkä ajomatka edessä.

Matka kului mukavasti kalatarinoita vaihdellessa ja ennen kun huomasimmekaan alkoi Wäylä näkymään E8 varrella ja matka oli voiton puolella. Starttasimme 06:00 Hollolasta ja Norjan puolella oltiin perillä noin klo. 21 riippuen eletäänkö Norjan vai Suomen ajassa. No anyway, vaikka pitkä ajomatka oli jo takana päätimme suunnitelmien vastaisesti lähteä vaeltamaan Didnojoen reittiä pitkin Didnojärvelle jo samana iltana. Sumu haittasi ikävästi kulkemista ja saatettiin pariin otteeseen eksyä omille poluille. Vauhtimme oli hidas painavien rinkkojen ja haastavan maaston vuoksi, päätimme yöpyä tuntemattomalla paikalla. Seuraavana päivänä sinnittelimme lopun matkaa Didnojärvelle.

Aamu koitti ja pahin sumu jo hälventyi.

Oli jo kolmas päivä ennen kuin kerkesimme virittää perhovehkeet valmiuteen. Pääleirimme sijaitsi aivan Didnojärven itäisellä rannalla, josta samalla Didnojoki saa alkunsa. 10 kilometrin kävelymatkan aikana emme olleet nähneet ensimmäistäkään merkkiä kaloista, joten ajatus tyhjästä kalapaikasta kalvoi takaraivossa. Nyt päätimme kuitenkin yrittää ekan kerran. Red Tägit siiman päähän, kahluupökät jalkaan ja Didnojoen virtaavaan "koski" osaan heittelemään. Kristallin kirkas vesi oli kuin kuvissa joita olimme koko ikämme katselleet vain netissä. Nyt olimme vihdoin täällä.

Didnojoen "niska" ja Didnojärvi

Hetken tyhjää heiteltyämme perhoni vieressä käy tuikki ja kala iskee näkyvästi ohi. Uutta heittoa kehiin ja sama laulu. Vaihto Espanjasta ostamaan tuntemattomaan pintaperhoon ja ensimmäinen rautu tärähtelee perhovavassa. Tämä kaveri onnistuu vapauttamaan itsensä, mutta heti seuraavalla heitolla eri kohdasta tuntui sama tuttu tunne. Tämä kala tuli ylös saakka ja uusi kalalaji oli fongattu, Rautu! Olen aikasemmin saanut vain Puronieriöitä Hammonjoelta, mutta nyt sain ihan virallisen Nieriän! Kala oli vajaa 20 senttinen mutta tuuletukset olivat kun olisi saanut isommankin kalan.

Väriero on huima verrattuna Hammonjoen Puronieriään, no onhan ne kaksi eri lajia

Meillä oli Jeren kanssa tarkoitus laskea kalojen lukumäärä, mutta jo 15 minuutin kuluttua ensimmäisestä kalasta luku oli kaksinumeroinen ja laskeminen unohdettiin. Parhaiten kalat sai hulluksi strippaamalla pintaperhoa poikkivirtaan nopeaa vauhtia ja kirkkaassa vedessä näkyi vaan kun Raudut yrittivät hulluna hypätä perhoon kiinni. Tähän hommaan kuitenkin kyllästyi turhan nopeasti, kalat olivat kaikki 20cm puolin ja toisin eikä merkkiäkään isommista rauduista näkynyt. Rehellisesti niin uskomattomalta kun se kuulosti onnistuimme saamaan liian monta kalaa että siihen kyllästyi. Olimme jopa hieman pettyneitä paikasta. Kaikki se suunnittelu ja kilometrien kävely painavat rinkat selässä pienten Nieriöiden vuoksi? Olimme jo niin korkealla merenpinnasta, ettei paikalla ollut muuta kalaa kuin Rautua ja sekin kitukasvuista. Uskokaa pois kokeilimme parina päivänä vaikka millä eri konsteilla saada isompaa, mutta niitä ei vaan meidän mielestämme ollut.

Didnojokea

Reissu päätettiin lyhyempänä "tukikohdallamme" ja päätimme kävellä takaisin autolle. Vaeltaminen osottautui minun mielestäni huomattavasti kiinnostavammaksi ja kivemmaksi kuin kalastus, onkohan tämä vakavaa? Päätimme kuitenkin lähteä muille apajille mm. Jäämerelle, siitä tulee reissun toinen osa. Pysykää kuulolla kyllä me tällä reissulla kalaakin saatiin ;)
Ja vielä loppuun osuva lause Jim Schröderin perhokalastuskirjasta Tuikkeita.

"Onko ihmisiä todella näin vaikea tyydyttää? Asiat eivät koskaan ole kohdallaan. Joko liian vähän kalaa, tai sitten liian paljon."    -Jim Schröder

Didnojärvi näytti pieneltä Vuolit tunturilta, 1039 metriä merenpinnasta.