Jokibarbien perhokalastusta Espanjassa 26.7

Tyypillinen Espanjanjokibarbi.

Kävelemme Espanjalaisen kalakaverini Eduardon kanssa kuivaa jokiuomaa pitkin kohti Rio Guadalhorcea, tunnetummin Malagajokea.On +35 astetta ja kahluuhousut jalassa parin kilometrin kävely tuntuu tukalalta. Kuiva jokiuoma kohtaa vihdoin virtaavan ja isomman joen, olemme perillä. 50 metriä ennen rantaa Eduardo kyyristyy ja hiipi hiljaa Espanjanjokibarbien läheisyyteen. Kaikki perhokamat ovat valmiina ja Eduardo näyttää ensin minulle miten kalastaa näitä karpin kaltaisia otuksia. Pääsen itsekkin rannan läheisyyteen ja näen useita kymmeniä jokibarbeja uiskentelevan evät pinnassa matalassa kirkkaassa joessa. Syke nousee, mutta kala ei syö. Outoa, Eduardon mukaan normaalisti tässä lyhyessä ajassa ensimmäinen kala olisi jo ylhäällä. Jokibarbit väistävät kun ylävirrasta päin lähestyy kaksi usemman kilon karppia. Kalat eivät ole otillaan tänään, liian kuuma ilma sai muut kalastajat pitämään rantapäivän ja kalatkin ovat erittäin nirsoja. Kahlaamme joen yli säikyttäen kalat pakenemaan alavirtaan ja kävelemme vastarantaa pitkin hiiren hiljaa paremmille ottipaikoille.

Jokibarbien kalastus on vaikeaa. Polarisoidut aurinkolasit ja tarkka näkö on pakollinen. Kun Barbi nappaa perhon pitää vastaisku osata tehdä juuri oikeaan aikaan. Oikeastaan sinun pitää nähdä kun kalan suu aukeaa ja perho katoaa, jos et sekunnin aikana tehnyt vastaiskua Barbi sylkäisee perhon ulos ja kertoo lajitovereilleen kalastajista ja hetken päästä kuhiseva joen pätkä on tyhjä. Alkaneesta huonosta syönnistä huolimatta Eduardo onnistuu nappaamaan ensimmäisen Barbin virtaavammasta kohdasta. Kala on pieni ja ennen kuin Edu onnistui saamaan sen käteensä pieni perho irtosi kalan suusta ja kala jatkoi matkaansa kertoen sisarilleen tietenkin. Oli aika siirtyä siis eteenpäin. Hidasta kävelyä ylävirtaan ja kalaparvet pystyi havaitsemaan selkeästi matalasta vedestä. Eduardo opetti pitämään silmällä yhtä tiettyä kalaa kerralla ja pommittamaan puoli metriä kalan nenän eteen. Aina kun joku kala innostui perhostani ja päätti napata sen suuhunsa heti veteen laskeuduttuaan, vastaiskuni oli aina joko liian aikaisessa tai myöhässä.

Sidon 0.20mm perukkeeseen kiinni mustan kuulapääliitsin punaisella iskupisteella ja parvi Jokibarbeja osuu kohdalle ja vielä innostuu perhostani. Eduardo katsoo sivusta ja ohjeistaa miten Barbit käyttäytyvät. Tarkkailen itsekin perhoa ja huomaan kun Barbi nappaa perhon suuhunsa ja Eduardo huutaa STRIKE! Teen vastaiskun juuri oikeaan aikaan ja tunnen paineen vavassa. Ylimääräinen siima pussi katoaa sekunneissa ja perhorulla alkaa huutamaan. Jokibarbit eroavat Taimenista siten että taimen on enemmän sähäkkä ja nopea liikkeissään kun taas Barbi kiitää nopeasti valittuun suuntaansa ja käyttää voimaansa. Ennen kuin huomaankaan alan näkemään jo pohjasiimoja kelassani, kunnes saan kalan pysähtymään. Kala painaa menemään vastarannan puolella, kunnes antautuu meidän puolellemme. Eduardo otti kunnian tällä kertaa ja nappasi Barbin haaviin. Elämäni ensimmäin Espanjanjokibarbi oli ylhäällä ja vielä mukavan kokoinenkin, 1.3 kiloa raakaa voimaa. Hetken fiilistelyiden ja kuvien jälkeen kala takaisin jokeen uimaan muiden kavereiden joukkoon. Ensimmäinen kala oli saatu ja pahin kuume oli laskenut. Totesin, että nyt tästä kalastuksesta voi alkaa todellakin nauttimaan ilman paineita.

Ilmeestä voi nähdä onnistumisen ilon.

Ja takaisin uimaan.

Kalastus jatkui ja minun pitämässä juomataukoa Eduardolla oli komean kokoinen Barbi kiinni, mutta kalan syöksyn aikana se tarttui kasvillisuuteen ja pääsi irti. Tulin itsekin heittelemään juomatauon jälkeen ja heti ensimmäisellä heitolla sain huomattavasti pienemmän Barbin, pirteä veijari sekin oli.

Tämäkin kala jo näin pienenä yllättävän voimakas.

Paikka alkoi olla kalastettu ja lähdimme urakalla kävelemään ylävirtaan päin, kunnes outo kellon kilinä rupesi kuulumaan kaukaa. Ääni lähestyi ja joen vartta pitkin käveli iso lauma vuohia. Parin sadan vuohen perässä tuli neljä paimenkoiraa ja kaksi paimenta, yllätys oli minulle aikamoinen en olisi voinut kuvitella kyseistä tapahtuvan.

Mitäh?!

Eduardon ilmeestä huomasi, että vuohien kulkeminen meidän ohitse ei ollut hyvä juttu. Varsinkin kun vuohet tulivat ylävirrasta ja matkamme oli sinne. Oliko kalat säikähtäneet melua ja menneet piiloon? Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa.

Kuten arvasimme vesi syveni ja kaloja ei enää löytynyt lähistöltä. Muutama karppi näkyi joessa ja Eduardo onnistui saamaan kookkaan karpin siiman päähän, karppi voitti kuitenkin taistelun ja perho irtosi. Ylempää ei sen enempää kaloja näkynyt, joten siirryimme takaisin paikkaan josta aloitimme. 

Vaikka Eduardo keskittyi enemmän neuvomiseen, onnistui hänkin saamaan taidokkaasti useamman Jokibarbin.

Muutaman Eduardon tyylinäytteen jälkeen onnistuin minäkin saamaan vielä muutaman Jokibarbin, yhteensä minulle 5 kappaletta ja Eduardolle kolme.

Ilta alkoi uhkaavasti lähestyä ja oli aika pakkailla kimpsut ja kampsut ja siirtyä takaisin autolle samaa kuivunutta jokiuomaa pitkin. Päivä oli mielestäni täydellinen, onnistuinhan saamaan ensimmäiset perhokalat Espanjassa ja uuden elämänpisteen, Espanjanjokibarbin. Eduardo tosin oli hieman pettynyt saaliiseen. Normaalisti päivän aikana saadaan jopa kymmenettäin Barbeja samassa ajassa, mutta tänään kalat oli tiukassa. Toivotimme kuitenkin Eduardon kanssa jäähyväiset ja nyt odotamme molemmat seuraavaa yhteistä kalareissua.